| Maaherrakeskustelu kuumeni eilen kiehumispisteeseen, kun lehti | julkaisi uutisen | sisäministeriön suunnitelmista jättää täyttämättä maaherran virka. |
| Lehdessämme | julkaistun uutisen | yhteydessä oli sen auton rekisterinumero, jolla puukottajan uskottiin poistuneen paikalta. |
| Lehden | julkaiseman uutisen | mukaan yhtiö myi myymälänsä useita konkursseja tehneelle ja satojen tuhansien ulosottovelassa olevalle liikemiehelle. |
| Valmistelusihteeristön tiedottajan etunimi oli lehdessä | julkaistussa uutisessa | väärin. |
| Yhden tiedotusvälineen | julkaisema uutinen | sai aikaan vyöryn, joka ylitti myös kansalliset rajat nopeasti. |
| Toimittajan tehtävä on hankkia ja | julkaista uutisia | eikä häntä tässä roolissa koske viranomaisia sitova salassapitovelvollisuus. |
| Tämän tästä | julkaistaan uutisia | siitä, mitä ihmiset odottavat kirkolta ja jumalanpalveluksilta. |
| Elokuvaa, rockia, sarjakuvaa, radiota ja televisiota käsittelevät | uutiset julkaistaan | tästedes kulttuurisivuilla. |
| Hiihtäjällä on käynnissä kanteet alkuperäisen | uutisen julkaissutta | 23 lehteä kohtaan. |
| Uutisen yhteydessä julkaistiin | heti tekstin alussa myös onnettomuudessa menehtyneiden nimet ja heidän ikänsä. |