| Etelä - ja Keski-Suomessa sisämaassa päästään enimmillään noin 15 ja pohjoisessa 10 asteeseen tai | vähän yli. | |
| Päivälämpötila kohonnee loppuviikolla Itä-Suomessa enimmillään 15 asteen vaiheille, Pohjanmaalla 10 asteeseen tai | vähän yli. | |
| Ongelmia on Turkin taloudella vielä omiksi tarpeiksi ja | vähän ylikin. | |
| Ystävän muotokuva täyttää kaikki odotukset ja menee | vähän ylikin. | |
| Työttömyyskorvausten keskimäärä New Yorkissa on | vähän yli | 200 dollaria viikossa. |
| Verorahoista kuluu pelastuslaitoksen toimintaan vuosittain | vähän yli | 40 miljoonaa euroa. |
| Kuluvan vuosikymmenen alussa synnytyksiä oli vuosittain 3800, nyt | vähän yli | 3100. |
| Ehdokkaita oli kaikkiaan 1 950, ja | vähän yli | puolet on selvittänyt, miten on rahoittanut kampanjansa. |
| Demokraattinen puolue PDI johtaa vaaleja selvästi reilun 36 prosentin osuudella, kun äänistä on laskettu | vähän yli | puolet. |
| Tutkimukseen osallistuneista nuorista | vähän yli | puolet oli lisännyt sanomalehden lukuaan kahden viime vuoden aikana. |