| Väkeä vähennetään | samalla kun ala investoi tuotantolaitoksiin. |
| Kaupunginjohtaja Kukkonen tähdentää, että vaikka | väkeä vähennetään, | myös uusia, etenkin nuoria työntekijöitä otetaan kaupungin palvelukseen mm. sijaisuuksien ja työllistämistöiden kautta. |
| Kun pankkeja yhdistetään ja | väkeä vähennetään, | tai kun kauppa tekee rakennemuutosta, niin ne ovat meille todella huonoja uutisia. |
| Väkeä vähennetään | hyvin menestyvästä yhtiöstä samalla kun omistajia muistetaan kohtuuttomasti. |
| Yksi mahdollisuus olisi ollut keventää varastoa ja | vähentää väkeä | hiukan, mutta lähtökohtana on ollut pitää kunnon palvelut. |
| Sahan investointi | vähentää väkeä | ja lisää tuotantoa. |
| Eikö ole aika harvinainen tilanne, että yritys samaan aikaan | vähentää väkeä | ja rakentaa uutta? |
| Kun yksi pankki | vähentää väkeä | kustannustehokkuuden nimissä, seuraava ja sitä seuraava tekee saman. |
| Kiistassa on kaupungin mukaan kyse siitä, voidaanko huonosta yksiköstä | vähentää väkeä, | vaikka kaupungin kokonaistalous olisikin kunnossa. |
| Työntekijät ovat toistaiseksi ylityökiellossa vastalauseena yhtiön suunnitelmille | vähentää väkeä. | |