| Ensi vaiheessa | toimituspohjaksi riittää kuitenkin muutama TWh. |
| Ensi vaiheessa | tulitauko koskee vain raskaita aseita. |
| Ensi vaiheessa | työtaistelussa on mukana 7000 merimiestä. |
| Ensi vaiheessa | tähyillään lähinnä Järvenpään ja Lohjan suuntaan, mutta muitakin kaupunkeja on mielessä. |
| Ensi vaiheessa | uskotaan, että uusi voimala tuottaisi korkeintaan nykyisten asiakkaiden tarpeen. |
| Ensi vaiheessa | Å&R hankkii 23 prosentin vähemmistöosuuden Polpakista ja myöhemmin kasvattaa omistuksensa 53 prosentin enemmistöön. |
| Taistelun | ensi vaiheessa | haastan asianomaiset, kummaltakin puolelta barrikadin, julkiseen keskusteluun näistä kohtalonkysymyksistä. |
| Hoitajien lakonuhka koskee käytännössä kaikkia Tehyn ja SuPerin jäseniä suojelutöitä lukuunottamatta, muut ovat osittaislakkoja eli kaikki liiton jäsenet eivät osallistu niihin ainakaan | ensi vaiheessa. | |
| Lakko koskisi | ensi vaiheessa | 237 apteekkia ja se alkaisi helmikuun toisena päivänä. |
| Innostuksen | ensi vaihe | näkyy jo lisääntyneinä lehtikuusitaimikkoina. |