VALKOINEN
Valkoinen valhe tarkoittaa pientä valhetta, joka kerrotaan omien tai kuulijan kasvojen säästämiseksi nolostumiselta tai selityksiltä.
| Se oli | valkoinen valhe, | sillä levyt olivat jossain päin Keski-Eurooppaa eikä niitä oltu vielä edes painettu. |
| Mutta ei näin | valkoinen valhe | eläinsuojeluvalvojasta rikollista tee. |
| Tämmöisiä ovat | valkoinen valhe | ja musta muisti. |
| Seuraavana päivänä vielä sihteerikin joutui livauttamaan | valkoisen valheen, | kun paikallislehden toimittaja pyysi puhetta kirjallisena. |
| Silti hän on tarvinnut pienen | valkoisen valheen | saadakseen keinohedelmöityksen. |
| Totuus löytyy | valkoisen valheen | yläpäästä - varomattomuus maksoi 10-12 miljoonaa. |
| Opettajat väsyivät myös siihen, että kirkkaissa lapsensilmissä näkyi välähdys epätoivoa, kun pieni pyssymies kiinni jäätyään äkkiä tekaisi | valkoisen valheen. | |
| Siinä missä pienet rikkeet, kuten vaikka | valkoiset valheet, | olivat helposti sovitettavissa, kuolemansynnit nähtiin hengen uhmana, joka särki paitsi Jumalan ja ihmisen välisen liiton niin myös ihmisten keskeisen harmonian ja yksilön henkisen tasapainon. |
| Esimerkiksi nk. | valkoiset valheet | muuttuvat totuuksiksi sillä hetkellä, kun molemmat osapuolet ne hyväksyvät. |
| Joo... | valkoiset valheet | ovat sallittuja. |
- sana
- valhe
- vierussana
- valkoinen
- vierussanapohjaversio
- 0.3