| Seuraavana | vuonna valmistunut | Bernardo Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa on näyttelijän merkillisen uran oudoimpia tapauksia. |
| Välirauhan | vuonna valmistunut | Mannerheimintie 55:n funkistalo kertoo omalla tavallaan sota-ajan historiaa. |
| Seuraavana | vuonna valmistui | legendaarinen Panssarilaiva Potemkin, josta tuli nuoren neuvostotaiteen manifesti. |
| Viime | vuonna valmistui | myös arkkitehtuuriltaan erityisen ansiokas Suomen Washingtonin suurlähetystö, joka toteutettiin erityisolosuhteissa ja joka poikkeaa tavanomaisista Suomessa toteutetuista hankkeista. |
| Vajaat kaksikymmentä | vuotta sitten valmistunut | Viking Express on 74-metrinen kaksirunkoinen alus ja se voi kuljettaa 600 matkustajaa ja 84 autoa. |
| Kymmenen | vuotta sitten valmistunut | artesaaniompelija on työskennellyt sittemmin valokuvausalalla. |
| Linjat kulkevat sen jälkeen ensi | vuonna valmistuvan | kauppakeskuksen vieritse. |
| Parhaillaan on menossa ensi | vuonna valmistuvan | yleisurheilukentän rakentaminen. |
| Suunnitelma tehdään viime | vuonna valmistuneen | Etelä-Sipoon ja Kulloon alueen tieverkkosuunnitelman pohjalta. |
| Pertun viime | vuonna valmistuneen | kuntatutkimuksen perusteella perheväkivalta on osa monien ongelmien vyyhtiä. |