| Köyhillä mailla ei ole aina | rahaa maksaa valtion | virkamiesten palkkoja. |
| Kuvaan kuului, että pankkiherrat kutsuivat kerjäämiään | rahoja häveliäästi valtion | pääomasijoituksiksi. |
| Ehdotus oman kasinon perustamisesta tuli kanavoimaan | rahoja valtion | pussiin. |
| Perjantain konsertti ei | valtion rahaa | paljoa syönyt, sillä esiintyjät olivat liikkeellä asevelihengessä. |
| Onko | valtion rahoilla | ylläpidettävän kanavan todella pakko kilpailla jukeboxeiksi muuttuneiden paikallisradioiden kanssa näiden aseilla ja ehdoilla? |
| Amerikkaan lähtiessään Kolumbus ei tiennyt, mihin oli menossa, missä oli, mutta hän oli kuitenkin tuhlannut | valtion rahat. | |
| Sosiaali - ja terveysministeriön hallinnonala kuluttaa eniten | valtion rahaa | myös ensi vuonna. |
| Koko tehtaaseen ei tullut markkaakaan | valtion rahaa | monista alan uudistuksista huolimatta. |
| Iso osa Suomen kunnista pystyy hoitamaan yläasteensa niin, että ne pärjäävät | valtiolta tulevan rahan | turvin. |
| Valtiohan tarvitsee rahaa | pohjattomaan kassaansa. |