| Letkusta | virtaava vesi | pitää avannon sulana pakkasillakin. |
| Paljon on | virrannut vettä | Vantaassa sen jälkeen, kun Alko kieltolakiajan jälkeen avattin. |
| Osa järveen tulevista ravinteista sitoutuu pohjalietteeseen, osa poistuu | virtaavan veden | mukana. |
| Palokunta ennätti viedä sunnuntaina laivaan kuitenkin pumput, joilla sisään | virtaavaa vettä | yritettiin pumpata ulos. |
| Sillat ovat vaarassa, koska kasvimassa luo | virtaavassa vedessä | voimakkaan paineen kannatinpilareita vastaan. |
| Saimaan altaaseen | vedet virtaavat | pohjoisesta. |
| Vettä virtaa | runsaiden kesäsateiden takia joessa tavallista enemmän. |
| Tulvakausina koulun viereisen lammen pinta on noussut niin ylös, että salaojaputkiston kautta | vettä on virrannut | väärään suuntaan. |
| Varhain keväällä, lumien sulamisen aikaan, | veden virratessa | laitojaan myöten täynnä olevissa puroissa ja tulviessa ympäristöön, alkoivat rantaniityn kulokkoon ilmestyä ensimmäiset vihreyden merkit. |
| Juoksin yläkertaan autokannen ohi, ja näin | veden virtaavan | sisään. |