| Luonto | korjaa virheensä, | mutta ihminen voi tehdä erehdyksiä, jotka ovat peruuttamattomia. |
| Elleivät isännät olisi niin innokkaasti lähteneet | korjaamaan omaa virhettään, | he olisivat saattaneet päästä kaupunginjohtajasta siististi eroon. |
| Emme ole nyt edes päässeet | korjaamaan virhettä, | sillä kilpailuita on ollut liikaa. |
| Kaavoittajat ovat pahasti hakoteillä, mikäli he kuvittelevat | korjaavansa aikaisemmat virheensä | esimerkiksi sijoittamalla kellotorneja ym. sälää mittakaavaltaan ylisuurelle kirjastoaukiolle. |
| Työttömyys on vähentynyt, samoin valtiontalouden velkaantuminen, mutta äänestäjät ilmeisestikin ajattelevat konservatiivien vain | korjanneen aiempia virheitään. | |
| Aika | korjaa virheet, | mutta meidän puuttumisemme olisi voinut johtaa vain traagisiin seurauksiin. |
| Totesimme, että sellainen irrallinen rahanmyynti ei oikein ole meidän pankkimme linjan mukainen ja | korjasimme virheen. | |
| Tavoitteena on yhteistyöllä saavuttaa mahdollisimman laadukas tulos, | korjata mahdolliset virheet | ennakolta ja luovuttaa kohde rakennuttajalle viattomana. |
| Päättäjien on korkea aika herätä todellisuuteen ja | korjata virheensä | silloin kun ne ovat vielä peruutettavissa. |
| Koulun rehtori sanoo suoraan, että nyt on aika | korjata virheitä, | joita hullut säästöpäätökset ovat aiheuttaneet. |