| Hallitus päättää joulukuussa siitä, millä perusteilla asumistukea | voi saada. | |
| Karl Vennberg palkittiin kirjallisesta työstään liki kaikilla palkinnoilla joita ruotsalainen kirjailija | voi saada. | |
| Omakotitalon pihaan ei | voi saada | EU:n ympäristötukea. |
| Maistiaisia Mikkelin läänistä | voi saada | Jugendsalin kahvilassa, jossa etenkin suolaiset tarjottavat ovat alueelle tyypillisiä. |
| Se kertoo, miten kelvottomia tuloksia suuri into yhdistettynä kiireeseen ja asiantuntemattomuuteen | voi saada | aikaan. |
| Päivähoidon maksupolitiikan vapautuminen valtakunnallisesta ohjauksesta on yksi esimerkki siitä, mitä päätöksenteon siirtäminen paikallistasolle | voi saada | aikaan. |
| Hyvä | voi saada | aikaan pahaa ja hyvät tunteet kääntyä vastakohdakseen, jos niitä käytetään väärin. |
| Syksyisen harrastusvimman | voi saada | aisoihin. |
| Jo se että asiantunteva instanssi on tehnyt ratkaisun, | voi saada | elinkeinonharjoittajan noudattamaan sitä. |
| Kilpailun voittaja | voi saada | enintään 22 pistettä. |