| Kun ääntenlasku oli loppusuoralla maanantain | vastaisena yönä, | sosialistit olivat saamassa 44 prosenttia äänistä ja sosiaalidemokraatit 34 prosenttia. |
| Ensilumi valkaisi osittain Lapin ja pikkupakkanen teki teistä liukkaita maanantain | vastaisena yönä. | |
| Tiistain | vastaisena yönä | susi tappoi kaksi lammasta. |
| Joukkueet kohtasivat neljännen kerran Indianapolisissa Suomen aikaan tiistain | vastaisena yönä. | |
| Onnettomuus sattui keskiviikon | vastaisena yönä | Laitilassa valtatie kahdeksalla. |
| Vielä keskiviikon | vastaisena yönä | aurinko piipahtaa Utsjoen horisontin alla, mutta sen jälkeen aurinko ei laskekaan ennen kuin 28. heinäkuuta. |
| Torstain | vastaisena yönä | tehtyyn tarkastusiskuun osallistui noin 40 henkilöä lääninverovirastosta ja Helsingin, Espoon ja Vantaan poliisista ja tullista. |
| Pori Jazzin yleisö sai kärsiä perjantain | vastaisen yön | pääkonsertin viivästymisistä. |
| Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla parani lauantain | vastaisena yönä. | |
| Sunnuntain | vastainen yö | pitenee tunnin verran, kun kellojen viisarit siirretään kello 4:ltä taaksepäin osoittamaan kello 3:a. |