| Nämä ovat niinsanottuja pehmeitä arvoja, mutta niitäkään ei saa | jättää huomioimatta. | |
| Minä ihmettelen ja olen pettynyt, että kyseinen ikäluokka on varaa | jättää huomioimatta. | |
| Arvosanat voitaisiin myös | jättää huomioimatta | ja vertailla niiden sijaan ylioppilaiden saamia pisteitä. |
| Eikä kukaan voi | jättää huomioimatta | laulajan häkellyttävää miesenergiaa. |
| Se että Tiilikaisen ensimmäinen varoitus on | jätetty huomioimatta, | ei ennusta tulevaisuudessa hyvää yhtenäiselle turvallisuuspoliittiselle perusnäkemykselle. |
| Ehdotukset on | jätetty huomioimatta | hallituksen esityksessä uudeksi radio- ja tv-lainsäädännöksi, jonka käsittely eduskunnassa on juuri alkanut. |
| Hallitus | jätti huomioimatta | Opas-työryhmän esityksen korvausprosentin nostamisesta yleisen asumistuen tasolle. |
| Korkein oikeus | jätti huomioimatta | hovioikeuden hankkiman asiantuntijaselvityksen lasten mielipiteistä ja kehitystasosta. |
| Jos ulkomaalaisten sijoitukset suomalaisiin pörssiosakkeisiin | jätetään huomioimatta, | muuttuu kansantalouden ulkomainen nettovelka nettosaatavaksi muutaman vuoden kuluessa. |
| Muukkosen mielestä ne asiakkaat, joilla ei ole kykyä tai halua käyttää tietokonetta, | jätetään huomioimatta. | |