JÄTTÄÄ

takaisin sanasivulle



Nämä ovat niinsanottuja pehmeitä arvoja, mutta niitäkään ei saa jättää huomioimatta.
Minä ihmettelen ja olen pettynyt, että kyseinen ikäluokka on varaa jättää huomioimatta.
Arvosanat voitaisiin myös jättää huomioimatta ja vertailla niiden sijaan ylioppilaiden saamia pisteitä.
Eikä kukaan voi jättää huomioimatta laulajan häkellyttävää miesenergiaa.
Se että Tiilikaisen ensimmäinen varoitus on jätetty huomioimatta, ei ennusta tulevaisuudessa hyvää yhtenäiselle turvallisuuspoliittiselle perusnäkemykselle.
Ehdotukset on jätetty huomioimatta hallituksen esityksessä uudeksi radio- ja tv-lainsäädännöksi, jonka käsittely eduskunnassa on juuri alkanut.
Hallitus jätti huomioimatta Opas-työryhmän esityksen korvausprosentin nostamisesta yleisen asumistuen tasolle.
Korkein oikeus jätti huomioimatta hovioikeuden hankkiman asiantuntijaselvityksen lasten mielipiteistä ja kehitystasosta.
Jos ulkomaalaisten sijoitukset suomalaisiin pörssiosakkeisiin jätetään huomioimatta, muuttuu kansantalouden ulkomainen nettovelka nettosaatavaksi muutaman vuoden kuluessa.
Muukkosen mielestä ne asiakkaat, joilla ei ole kykyä tai halua käyttää tietokonetta, jätetään huomioimatta.

takaisin sanasivulle


sana
huomioida
vierussana
jättää
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana