| Lääninhallitus muistuttaa, että kuluttajan | kannattaa huomioida | omissa vertailuissaan myös ostosmatkan aiheuttamat kulut. |
| Samoin | kannattaa huomioida | saunassa se, ettei polta itseään saunan tulikuumaan kiukaaseen. |
| TV:n kanavapaikoissa tullan tekemään muutoksia, jotka | kannattaa huomioida | televisioiden ja videoiden virityksissä, koska uudet kanavat ovat jo verkossa. |
| Turussakin | kannattaa huomioida | nykyaikaisen raitiotieliikenteen nopeus ja täsmällisyys hoitaa käyttökustannuksiltaan edullisesti suurimpien lähiöiden ja Turun keskustan välistä liikennettä. |
| Norminmukaisten numeroiden 5, 8, 4 ja 10 lisäksi | kannattaa huomioida | vähemmän pelatut Tataari ja Viren Vinha. |
| Tässä | kannattaa huomioida | myös se, ettei yliarvostettu Fulhamkaan ole voittanut kuin yhden seitsemästä viime pelistään. |
| Tässä muutama havainto messuilta, joista osa | kannattaa huomioida | laadittaessa joukkoliikenteen kilpailuttamisvaatimuksia. |
| Varuskunnasta muistutetaan, että harjoitusalueella liikkuvien | kannattaa huomioida | etenkin kookkaiden panssariajoneuvojen liikkeet kapeilla teillä. |
| Kansainvälisistä esiintyjistä | kannattaa huomioida | ainakin erinomainen unkarilaiskitaristi Tibor Tatrai yhtyeineen. |
| Ja | kannattaa huomioida, | että moottorin litrakoko on tismalleen sama. |