KANNATTAA

takaisin sanasivulle



Lääninhallitus muistuttaa, että kuluttajan kannattaa huomioida omissa vertailuissaan myös ostosmatkan aiheuttamat kulut.
Samoin kannattaa huomioida saunassa se, ettei polta itseään saunan tulikuumaan kiukaaseen.
TV:n kanavapaikoissa tullan tekemään muutoksia, jotka kannattaa huomioida televisioiden ja videoiden virityksissä, koska uudet kanavat ovat jo verkossa.
Turussakin kannattaa huomioida nykyaikaisen raitiotieliikenteen nopeus ja täsmällisyys hoitaa käyttökustannuksiltaan edullisesti suurimpien lähiöiden ja Turun keskustan välistä liikennettä.
Norminmukaisten numeroiden 5, 8, 4 ja 10 lisäksi kannattaa huomioida vähemmän pelatut Tataari ja Viren Vinha.
Tässä kannattaa huomioida myös se, ettei yliarvostettu Fulhamkaan ole voittanut kuin yhden seitsemästä viime pelistään.
Tässä muutama havainto messuilta, joista osa kannattaa huomioida laadittaessa joukkoliikenteen kilpailuttamisvaatimuksia.
Varuskunnasta muistutetaan, että harjoitusalueella liikkuvien kannattaa huomioida etenkin kookkaiden panssariajoneuvojen liikkeet kapeilla teillä.
Kansainvälisistä esiintyjistä kannattaa huomioida ainakin erinomainen unkarilaiskitaristi Tibor Tatrai yhtyeineen.
Ja kannattaa huomioida, että moottorin litrakoko on tismalleen sama.

takaisin sanasivulle


sana
huomioida
vierussana
kannattaa
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana