| Viime vuosina on alettu puhua käyvistä sisäpiiriläisistä, joita kiinnostaa vain | oma etu | ja jotka viis veisaavat työttömistä. |
| Miksi konkurssipesien uskotut miehet eivät puutu siihen, että | oma etu | mitataan viimeisen päältä ulos, kun korttitalo kaatuu. |
| Normeista sovitaan ja niitä noudatetaan, jos normit ovat | omien etujen | mukaisia. |
| Jokainen katsoo, mikä on sen | omien etujen | mukaista, poliittisesti sopivaa ja taloudellisesti mahdollista. |
| Työeläkemaksuja hillitsevistä eläkeleikkauksista järjestöt sopivat | oman etunsa | nimissä jo ennalta, työelämän uudistukset ja työttömysturvan ne haluavat neuvotella erikseen. |
| Ymmärtäessään nykyistä paremmin integraation merkityksen omalle arjelleen ihmiset alkavat oivaltaa, että heidän on | oman etunsa | tähden oltava nykyistä paremmin perillä sen olemuksesta, mahdollisuuksista ja vaaroista. |
| Mutta näin tuli jälleen osoitetuksi toteen, että muita enemmän saa vain se, joka ajaa kovaa ja häikäilemättä | omia etujaan. | |
| Sosialismi, yhteiskunnallinen organisaatiojärjestelmä, jossa yksityisomistus ja tulonjako ovat sosiaalisen kontrollin kohteita, pikemmin kuin | omia etujaan | ajavien yksilöiden tai kapitalististen markkinavoimien määräämät. |
| Ihmiset äänestivät selvästi | omien etujensa | puolesta ja pienellä riskillä. |