ETU
Oman edun | tavoittelua voi kiertää jääväämällä itsensä. | |
Oman edun | tavoittelun ja laittomuuden rajat hämärtyvät. | |
Unioni ei halua nojautua jäsenvaltioittensa valtioitsekkyyteen, | oman edun | tavoitteluun. |
Viime vuosina on alettu puhua käyvistä sisäpiiriläisistä, joita kiinnostaa vain | oma etu | ja jotka viis veisaavat työttömistä. |
Miksi konkurssipesien uskotut miehet eivät puutu siihen, että | oma etu | mitataan viimeisen päältä ulos, kun korttitalo kaatuu. |
Normeista sovitaan ja niitä noudatetaan, jos normit ovat | omien etujen | mukaisia. |
Jokainen katsoo, mikä on sen | omien etujen | mukaista, poliittisesti sopivaa ja taloudellisesti mahdollista. |
Työeläkemaksuja hillitsevistä eläkeleikkauksista järjestöt sopivat | oman etunsa | nimissä jo ennalta, työelämän uudistukset ja työttömysturvan ne haluavat neuvotella erikseen. |
Ymmärtäessään nykyistä paremmin integraation merkityksen omalle arjelleen ihmiset alkavat oivaltaa, että heidän on | oman etunsa | tähden oltava nykyistä paremmin perillä sen olemuksesta, mahdollisuuksista ja vaaroista. |
Mutta näin tuli jälleen osoitetuksi toteen, että muita enemmän saa vain se, joka ajaa kovaa ja häikäilemättä | omia etujaan. | |
Sosialismi, yhteiskunnallinen organisaatiojärjestelmä, jossa yksityisomistus ja tulonjako ovat sosiaalisen kontrollin kohteita, pikemmin kuin | omia etujaan | ajavien yksilöiden tai kapitalististen markkinavoimien määräämät. |
Ihmiset äänestivät selvästi | omien etujensa | puolesta ja pienellä riskillä. |
- sana
- oma
- vierussana
- etu
- vierussanapohjaversio
- 0.3