| Reilun parin hehtaarin aukea oli sateettoman viikon jäljiltä sopivan kuiva ja tuuli kävi oikealta kantilta, joten kulo | päästettiin irti | tuulen alta. |
| Kuvitelmat | päästetään irti | arveluttavassa TV-elokuvassa, jonka kohdehenkilöitä ovat Robert Kennedy ja Marilyn Monroe. |
| Iskuryhmä | päästi irti | 4 000 minkkiä ja tuhosi niiden sukupuusta kertovat kortit. |
| Vertailu on tietysti epäoikeudenmukaista, mutta sen jälkeen kun Wimme Saari | päästi soololevyllä irti | omat syvät joikunsa, muu tuntuu vähän kesyltä. |
| Posiolla vietetty aika | päästi värit irti | hänen töissään. |
| Lasken kolmeen, jolloin | päästätte koirat irti. | |
| Suomen pääkaupungin arvokkaimmalla paikalla seisoo Venäjän keisarille omistettu patsas - keisarille, jonka hallitsijasuvulla ei ollut pienintäkään aikomusta | päästää Suomea irti | Venäjän yhteydestä. |
| Uupumus voi johtua siitä, että pitää liian tiukasti kiinni eikä uskalla | päästää irti. | |
| Jos laiskan kropan | päästää irti | työnteosta, voi olla, että se ei enää opikaan tekemään. |
| Kiina on | päästänyt markkinatalouden irti. | |