IRTI

takaisin sanasivulle



Reilun parin hehtaarin aukea oli sateettoman viikon jäljiltä sopivan kuiva ja tuuli kävi oikealta kantilta, joten kulo päästettiin irti tuulen alta.
Kuvitelmat päästetään irti arveluttavassa TV-elokuvassa, jonka kohdehenkilöitä ovat Robert Kennedy ja Marilyn Monroe.
Iskuryhmä päästi irti 4 000 minkkiä ja tuhosi niiden sukupuusta kertovat kortit.
Vertailu on tietysti epäoikeudenmukaista, mutta sen jälkeen kun Wimme Saari päästi soololevyllä irti omat syvät joikunsa, muu tuntuu vähän kesyltä.
Posiolla vietetty aika päästi värit irti hänen töissään.
Lasken kolmeen, jolloin päästätte koirat irti.
Suomen pääkaupungin arvokkaimmalla paikalla seisoo Venäjän keisarille omistettu patsas - keisarille, jonka hallitsijasuvulla ei ollut pienintäkään aikomusta päästää Suomea irti Venäjän yhteydestä.
Uupumus voi johtua siitä, että pitää liian tiukasti kiinni eikä uskalla päästää irti.
Jos laiskan kropan päästää irti työnteosta, voi olla, että se ei enää opikaan tekemään.
Kiina on päästänyt markkinatalouden irti.

takaisin sanasivulle


sana
päästää
vierussana
irti
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana