Self

POIKA

takaisin sanasivulle



Kun olin pieni poika, pidin saduista.
Viikonloppuna Vierumäellä kuusivuotiaat pienen pienet pojat kilpailevat painissa kuin isot miehet ikään.
Maalaaminen on kolmen pienen pojan kotiäidille henkireikä.
Koti-ikävä painaa pienen pojan mieltä.
Häntä voi hyvällä syyllä pitää pienten poikien kiipeilyvietin asiantuntijana, sillä hän on neljän lapsen isä.
Pienempiä poikia viehättää varmasti reppu, joka on ihan ralliauton muotoinen.
Pienenä poikana kun käytiin saunassa, saatiin sen jälkeen lämmintä pullaa ja maitoa.
Pienestä pojasta lähtien hän on halunnut Espanjaan, Italiaan tai Ranskaan.
Pienistä pojista kaikki oli vain jännittävää.
Iltalehdessä Jari Sarasvuo kertoo, kuinka hän suuttui pienelle pojalleen, joka ei osannut luistella.

takaisin sanasivulle


sana
pieni
vierussana
poika
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana