| Kun olin | pieni poika, | pidin saduista. |
| Viikonloppuna Vierumäellä kuusivuotiaat pienen | pienet pojat | kilpailevat painissa kuin isot miehet ikään. |
| Maalaaminen on kolmen | pienen pojan | kotiäidille henkireikä. |
| Koti-ikävä painaa | pienen pojan | mieltä. |
| Häntä voi hyvällä syyllä pitää | pienten poikien | kiipeilyvietin asiantuntijana, sillä hän on neljän lapsen isä. |
| Pienempiä poikia | viehättää varmasti reppu, joka on ihan ralliauton muotoinen. |
| Pienenä poikana | kun käytiin saunassa, saatiin sen jälkeen lämmintä pullaa ja maitoa. |
| Pienestä pojasta | lähtien hän on halunnut Espanjaan, Italiaan tai Ranskaan. |
| Pienistä pojista | kaikki oli vain jännittävää. |
| Iltalehdessä Jari Sarasvuo kertoo, kuinka hän suuttui | pienelle pojalleen, | joka ei osannut luistella. |