TÄRKEÄ
Esiintyy rakenteessa pitää + tärkeänä, jolla tarkoitetaan jonkin arvioimista tärkeäksi.
| Sund | piti tärkeänä, | että työttömät voisivat säilyttää työkykyisyyttään edes lyhytaikaisilla työsuhteilla. |
| Metsäteollisuus | piti tärkeänä, | että ulkopuolisia palveluja käytetään tarvittaessa uusissa tuotantolaitoksissa. |
| Presidentti | piti tärkeänä | asian ratkaisemista YK:n johtamissa neuvotteluissa. |
| Työllisyyden parantamista | piti tärkeänä | koko kansa. |
| Puolue | pitää tärkeänä, | että yleisradion asemaa keskeisimpänä ja kansalaisten kannalta tärkeimpänä sähköisen joukkoviestinnän toimijana ei vaaranneta. |
| EU:n kulttuurikomitea | pitää tärkeänä | Ryynäsen mukaan myös Venäjän eri kulttuurien moninaisuutta ja haluaa erityisesti korostaa vähemistökulttuureille annettavan erityistuen tarvetta. |
| Hän | pitää tärkeänä | Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin jälkipyykin pesua korkeimmassa oikeudessa ja toivoo, että valvontaviranomaisten asemasta saadaan aikaan kunnon ennakkopäätös. |
| Lähitulevaisuudessa Rehn | pitää tärkeänä | aktivoida keskustelua EU:n isoista kysymyksistä myös Suomessa. |
| Lisäksi talouspolitiikan eri lohkojen tavoitteiden yhteensovittamista | pidetään tärkeänä. | |
| EU:n laajenemista | pidetään tärkeänä | Euroopan turvallisuuden kannalta. |
- sana
- pitää
- vierussana
- tärkeä
- vierussanapohjaversio
- 0.3