TÄRKEÄ

Esiintyy rakenteessa pitää + tärkeänä, jolla tarkoitetaan jonkin arvioimista tärkeäksi.

takaisin sanasivulle



Sund piti tärkeänä, että työttömät voisivat säilyttää työkykyisyyttään edes lyhytaikaisilla työsuhteilla.
Metsäteollisuus piti tärkeänä, että ulkopuolisia palveluja käytetään tarvittaessa uusissa tuotantolaitoksissa.
Presidentti piti tärkeänä asian ratkaisemista YK:n johtamissa neuvotteluissa.
Työllisyyden parantamista piti tärkeänä koko kansa.
Puolue pitää tärkeänä, että yleisradion asemaa keskeisimpänä ja kansalaisten kannalta tärkeimpänä sähköisen joukkoviestinnän toimijana ei vaaranneta.
EU:n kulttuurikomitea pitää tärkeänä Ryynäsen mukaan myös Venäjän eri kulttuurien moninaisuutta ja haluaa erityisesti korostaa vähemistökulttuureille annettavan erityistuen tarvetta.
Hän pitää tärkeänä Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin jälkipyykin pesua korkeimmassa oikeudessa ja toivoo, että valvontaviranomaisten asemasta saadaan aikaan kunnon ennakkopäätös.
Lähitulevaisuudessa Rehn pitää tärkeänä aktivoida keskustelua EU:n isoista kysymyksistä myös Suomessa.
Lisäksi talouspolitiikan eri lohkojen tavoitteiden yhteensovittamista pidetään tärkeänä.
EU:n laajenemista pidetään tärkeänä Euroopan turvallisuuden kannalta.

takaisin sanasivulle


sana
pitää
vierussana
tärkeä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana