| Elisabeth Rehn kertoi, että hän on päättänyt | ottaa tehtävän | vastaan suurella nöyryydellä. |
| Tanskanen | ottaa tehtävän | vastaan tammikuussa, jolloin nykyinen pääjohtaja Pauli Komi jää eläkkeelle 60 täytettyään. |
| Tuule Snellman, 10, on viikonlopun aikana | ottanut tehtäväkseen | huolehtia siitä, että emme myöhästy. |
| Onko koululaitos nyttemmin | ottanut tehtäväkseen | perinteisen tiedonjakamisen lisäksi myös ns. kaupallisten tiedotteiden jakamisen? |
| Espoon uusi kaupunginjohtaja filosofian maisteri Marketta Kokkonen | ottaa tehtävänsä | vastaan syyskuun alussa. |
| Rose jätti vaikean perinnön seuraajalleen - toiselle brittikenraalille Rupert Smithille, joka | ottaa tehtävänsä | vastaan tänään tiistaina. |
| Hän kertoi | ottavansa tehtävän | hoitoonsa siihen saakka kunnes vakinainen puheenjohtaja valitaan. |
| Tasavallan presidentti antoi eilen hallituksen muodostamisen nykyisen pääministerin toimeksi, joka on ilmoittanut | ottavansa tehtävän | vastaan. |
| Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Tarmo Pukkila | ottaa tehtäväkseen | urakoita, joiden mittavuus pistää epäilemään miehen arvostelukykyä. |
| Yksi koulu | ottaisi tehtäväkseen | rakentaa virtuaalikouluun esimerkiksi elämänkatsomustiedon opetuksen, toinen saisi vastuualueekseen pikkujournalistin tutkinnon ja kolmas kirjaston käyttäjän tutkinnon. |