OTTAA

takaisin sanasivulle



Elisabeth Rehn kertoi, että hän on päättänyt ottaa tehtävän vastaan suurella nöyryydellä.
Tanskanen ottaa tehtävän vastaan tammikuussa, jolloin nykyinen pääjohtaja Pauli Komi jää eläkkeelle 60 täytettyään.
Tuule Snellman, 10, on viikonlopun aikana ottanut tehtäväkseen huolehtia siitä, että emme myöhästy.
Onko koululaitos nyttemmin ottanut tehtäväkseen perinteisen tiedonjakamisen lisäksi myös ns. kaupallisten tiedotteiden jakamisen?
Espoon uusi kaupunginjohtaja filosofian maisteri Marketta Kokkonen ottaa tehtävänsä vastaan syyskuun alussa.
Rose jätti vaikean perinnön seuraajalleen - toiselle brittikenraalille Rupert Smithille, joka ottaa tehtävänsä vastaan tänään tiistaina.
Hän kertoi ottavansa tehtävän hoitoonsa siihen saakka kunnes vakinainen puheenjohtaja valitaan.
Tasavallan presidentti antoi eilen hallituksen muodostamisen nykyisen pääministerin toimeksi, joka on ilmoittanut ottavansa tehtävän vastaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Tarmo Pukkila ottaa tehtäväkseen urakoita, joiden mittavuus pistää epäilemään miehen arvostelukykyä.
Yksi koulu ottaisi tehtäväkseen rakentaa virtuaalikouluun esimerkiksi elämänkatsomustiedon opetuksen, toinen saisi vastuualueekseen pikkujournalistin tutkinnon ja kolmas kirjaston käyttäjän tutkinnon.

takaisin sanasivulle


sana
tehtävä
vierussana
ottaa
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana