| Pelaajat auttoivat toisiaan ja rotaatio | toimi hyvin. | |
| Kokonaisuus | toimi hyvin, | etenkin kun maestro oli omaksunut oman ihanteensa esiintymistavan fraaseja, soundia ja koreografiaa myöten. |
| Molempien vastaanotto | toimi hyvin, | joten ratkaisut tapahtuivat verkolla. |
| Ekoissa peleissä puolustus | toimi hyvin, | mutta ei hyökkäys. |
| Yhteisproduktio | toimi hyvin, | mutta se olisi pitänyt toteuttaa muualla kuin festivaaliareenalla. |
| Voimakkaan talouskasvun aikana järjestelmä | toimi hyvin, | mutta vuoden puolen välin jälkeen kassoista on puuttunut rahaa. |
| Myös Värttinän osuus | toimi hyvin, | vaikka laulajista Sari Kaasinen oli jo äitiysloman takia poissa riveistä. |
| Viranomaisten mukaan pelastustoimet sujuivat jopa kiitettävästi, ja Tallinkin miehistö | toimi hyvin. | |
| Poliisien kenttäpuolustuskin | toimi hyvin. | |
| Kisa oli hyvä, sukset erinomaiset ja kaikki | toimi hyvin. | |