HYVIN

takaisin sanasivulle



Pelaajat auttoivat toisiaan ja rotaatio toimi hyvin.
Kokonaisuus toimi hyvin, etenkin kun maestro oli omaksunut oman ihanteensa esiintymistavan fraaseja, soundia ja koreografiaa myöten.
Molempien vastaanotto toimi hyvin, joten ratkaisut tapahtuivat verkolla.
Ekoissa peleissä puolustus toimi hyvin, mutta ei hyökkäys.
Yhteisproduktio toimi hyvin, mutta se olisi pitänyt toteuttaa muualla kuin festivaaliareenalla.
Voimakkaan talouskasvun aikana järjestelmä toimi hyvin, mutta vuoden puolen välin jälkeen kassoista on puuttunut rahaa.
Myös Värttinän osuus toimi hyvin, vaikka laulajista Sari Kaasinen oli jo äitiysloman takia poissa riveistä.
Viranomaisten mukaan pelastustoimet sujuivat jopa kiitettävästi, ja Tallinkin miehistö toimi hyvin.
Poliisien kenttäpuolustuskin toimi hyvin.
Kisa oli hyvä, sukset erinomaiset ja kaikki toimi hyvin.

takaisin sanasivulle


sana
toimia
vierussana
hyvin
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana