JÄÄDÄ
Käytetään yleensä muodossa jäädä vähäiseksi tai jäädä vähäisiksi.
| Julkinen keskustelu | jäi vähäiseksi. | |
| Pilkkikisan osallistujamäärä | jäi vähäiseksi. | |
| Tänä vuonna mustikkasato | jäi vähäiseksi, | joten nyt kannattaa kerätä talteen juolukoita. |
| Poliisin mukaan ryöstösumma | jäi vähäiseksi. | |
| Aurinkoisen sään osuus | jää vähäiseksi | koko maassa. |
| Tutkimuksessa todettiin poikien yöunen | jäävän vähäiseksi. | |
| Rata vedettiin mahdollisimman läheltä moottoritietä, jotta sen haittavaikutukset ympäristölle | jäisivät vähäisiksi. | |
| Helikopterin neljä matkustajaa käytettiin terveyskeskuksessa, mutta henkilövahingot | jäivät vähäisiksi. | |
| Loukkaantumiset olivat lieviä, ja myös autojen vauriot | jäivät vähäisiksi. | |
| Saksan lainamarkkinoilla oli tiistaina rauhallista ja korkomuutokset | jäivät vähäisiksi. |
- sana
- vähäinen
- vierussana
- jäädä
- vierussanapohjaversio
- 0.3