| Viime vuoden aikana rantatonttien kauppa | jäi melko vähäiseksi. | |
| Pankin tappioiden vaikutus | jää kuitenkin melko vähäiseksi, | sillä uuden konsernin vakavaraisuuden arvioidaan pysyvän noin kymmenessä prosentissa. |
| Matkalla kaluston määrä | jää melko vähäiseksi, | koska välimatkat voivat olla turhan pitkiä ylimääräisten tavaroiden kuljettamiseen. |
| Yleinen käsitys on, että ainakin vielä tänä jouluna lihantuonti | jää melko vähäiseksi. | |
| Luen päivittäin lehtiä ja illalla katson televisiota, radion kuuntelu sen sijaan | jää melko vähäiseksi. | |
| Korttimäärän kasvusta huolimatta isänpäivätervehdysten määrä | jää melko vähäiseksi | muihin juhlapäiviin verrattuna. |
| Vauriot | jäivät melko vähäisiksi. | |
| Korkomarkkinoilla reaktiot Yhdysvaltain kauppalukuihin | jäivät melko vähäisiksi. | |
| Korkoliikkeet | jäivät melko vähäisiksi | hiljaisilla markkinoilla keskiviikkona. |
| Henkilövahingot näyttävät | jääneen yleensäkin melko vähäisiksi. | |