| Tietyissä korkeakouluissa opintojen aloittamisen lykkäämiseen voidaan vaatia | painavia syitä. | |
| Yhtiön toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt osallistuvat yhtiökokoukseen, ellei heidän poissaololleen ole | painavia syitä. | |
| Juuri näissä kuntavaaleissa on | painavia syitä | pohtia tarkemmin, kuka päättää asioistamme. |
| Virkamiestä ei saa irtisanoa henkilöstä johtuvasta syystä, ellei tämä | syy ole erityisen painava. | |
| Jos velkajärjestelylle on este, velkajärjestelyä ei voida myöntää ilman | painavia syitä. | |
| Painavin syy, | joka sai minut tarttumaan tähän kirjaan, oli ehdottomasti Carson Ellisin kaunis kuvitus. |
| Esinettä ei saa viedä pois eikä liikuttaa ilman viranomaisen lupaa, ellei siihen ole erittäin | painavia syitä. | |
| Yhteiset lapset ja koti ovat | painavia syitä | jatkaa, vaikkei parisuhde niin ruusuinen olisikaan. |
| Keskustelufoorumien käyttäjillä voi olla | painavia syitä | pitää nimensä omana tietonaan. |
| Mielestäni tämä on tärkein ja | painavin syy | olla tekemättä lasta. |