TULLA ESIIN (verbi)
Merkitys
Tulla esiin tarkoittaa, että jokin asia tulee ihmisten tietoisuuteen tai julkisuuteen. Se voi myös tarkoittaa, että jokin asia tulee näkyviin.
Taivutusmuodot
Katso tulla-verbi.
Esimerkit
| Silloin koko totuus | tulee esiin. | |
| Mainoskuvalle on kuitenkin tärkeintä, että kuvattava tuote | tulee esiin. | |
| Runouden murroskausi | tulee esiin | 1960 - ja 1970 - lukujen runoissa. |
| Esimerkiksi ihmisen halu seikkailla | tulee esiin | Lemminkäisen arkkityypissä. |
| Asia | tulee esiin | ensimmäisen kerran ensi viikolla Brysselissä. |
| Erityisen voimakkaasti | tulee esiin | hänen maailmankuvansa kristillinen ydin. |
| Aurinko | tulee esiin | ja lämmittää melojaa oikein kunnolla. |
| Lasten oppimisvaikeuksia ilmentävät riskitekijät ja käyttäytymishäiriöt | tulevat esiin | jo viiden vuoden iässä. |
| Tilinpäätöksien vertailussa | tulevat esiin | kuntien erilaiset toimintatavat laman aikana. |
| Keskustelussa | tuli esiin | erilaisia ratkaisumalleja. |
Synonyymit
Antonyymit
Ilmauksella ei ole antonyymejä.
- sana
- tulla esiin
- sanapohjaversio
- 0.3