TULLA TOIMEEN (verbi)

Merkitys

Tulla toimeen tarkoittaa, että on hyvissä väleissä jonkun kanssa tai pärjää jonkun tai jonkin asian kanssa.

Taivutusmuodot

Katso tulla-verbi.

Esimerkit

Ensimmäisessä taulukossa tulla toimeen tarkoittaa ihmisten kanssa hyvissä väleissä olemista. Toisessa taulukossa on merkityksenä taloudellinen pärjääminen ja kolmannessa jonkin asian kanssa selviäminen.

Tulen hyvin toimeen miesvaltaisella alalla.
Tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa.
Tulemme hyvin toimeen keskenämme.
Siihenkö puolueen hallitusneuvottelut kaatuivat, etteivät pojat tule keskenään toimeen?
Johtaja ei voi erottaa henkilöä, jonka kanssa hän ei tule toimeen.

Minimipalkalla ei tule toimeen.
Tärkeintä on, ettei 4,25 dollarilla tunnissa tule toimeen, Clinton sanoi.
Suomessa ottelutuloilla ei tule toimeen, mutta Yhdysvalloissa ammattinyrkkeilijät eivät tee mitään muuta.
Pelkän opintorahan varassa ei opiskelija tule toimeen.
Tulemme toimeen pienellä katteella.

Tulen toimeen englannilla ja saksalla.
Tulemme toimeen pienentyvällä bussien alueella, kun kerran on pakko.
Unesta noin viisi tuntia on elintärkeää ydinunta, jota ilman emme tule toimeen.
Vapaaehtoisapu on tullut jäädäkseen, ilman sitä me emme enää tule toimeen.
Alueella on vähän autopaikkoja, vaikka ei täällä ilman autoa tule toimeen.

Synonyymit

tulla juttuun, pärjätä, selviytyä

Antonyymit

Ilmaisulla ei ole antonyymejä.


sana
tulla toimeen
sanapohjaversio
0.3

KategoriaSana