VÄHÄINEN (adj.)
Merkitys
Vähäinen tarkoittaa pientä ja mitätöntä.
Yleisyys
Sana on sanomalehtikielen taajuussanastossa sijalla 1271/9996.
Taivutusmuodot
Vierussanat
Synonyymit
Antonyymit
Lisätietoa
Vähäinen sanan kanssa käytetään paljon astemääritteitä, kuten liian, hyvin, melko, varsin, suhteellisen, mahdollisimman ja sangen.
| Riskitekijöitä ovat liian | vähäinen | liikunta ja liian raskas ruokavalio. |
| Esimerkiksi taidegallerioissa esitettävästä taiteesta melko | vähäinen | osuus on nykytaidetta. |
| Henkilövahinkoja ei siis tullut, ja omaisuusvahingotkin olivat hyvin | vähäiset. | |
| Lahden olympiakisat voitaisiin toteuttaa varsin | vähäisin | investoinnein. |
| Vahingot jäivät suhteellisen | vähäisiksi, | sillä Oulusta paikalle hälytetty helikopteri pystyi nopeasti sammuttamaan liekit. |
| Tehokkaalla valvonnalla pyrimme siihen, että onnettomuudet jäisivät mahdollisimman | vähäisiksi. | |
| Yliopiston kansainvälinen vaihto on aiempina vuosina ollut sangen | vähäistä. |
- sana
- vähäinen
- sanapohjaversio
- 0.3