KYSYNTÄ
Käytetään usein talousuutisissa.
| Osakkeiden | vähäinen kysyntä | painoi pörssikursseja edelleen alaspäin keskiviikkona. |
| Pörssikurssit yrittivät aamupäivällä lähteä nousuun, mutta | vähäisen kysynnän | vuoksi nousu suli jo iltapäivällä pois. |
| Lamavuosien aikana tehtaat ovat pidättäytyneet | vähäisen kysynnän | vuoksi nostamasta hintojaan. |
| Kurssilaskun syyksi meklarit nimesivät | vähäisen kysynnän | yhdistettynä dollarin heikkenemisestä johtuneeseen tarjonnan lisääntymiseen. |
| Luottojen | vähäistä kysyntää | selittää pitkälle se, että vain viisi prosenttia kotitalouksista aikoo ostaa asunnon tänä vuonna. |
| Uuden nuoren runouden | vähäinen kysyntä | ihmetyttää professoria. |
| Sulkemisajan aikaistamisen syy on pankkipalvelujen suhteellisen | vähäinen kysyntä | kello kuuden jälkeen. |
| Vuosituhannen vaihteen matkojen | vähäinen kysyntä | yllätti matkatoimistot. |
| Yksi syy luomutuotteiden | vähäiseen kysyntään | Joensuussa on se, että itäsuomalaisia elintarvikkeita pidetään muutenkin hyvin puhtaina ja terveellisinä. |
| Päiväkotipalvelujen keskimääräistä | vähäisempi kysyntä | keskikaupungilla aiheutti päiväkodin sulkemisen. |
- vierussana1
- ensimmäinen sana
- vierussana2
- toinen sana
- vierussanapohjaversio
- 0.3