JO

Avaa sanasivu

Ohjeet

Täydennä lause jo-sanan vierussanalla: aiemmin - aikaisemmin - ennen - kerta (muista taivutus) - pitkään - yli.

Harjoitus

Suomen kilpailukyky on jo perustunut maailman parhaaseen peruskouluun sekä kattavaan ja korkeatasoiseen korkeakoulutukseen.


Lukemista edeltäviä taitoja, niin sanottuja lukivalmiuksia, voidaan arvioida jo hyvissä ajoin kouluikää.

Uudessa tutkimuksessa kerrotaan, että lukihäiriön ongelmat alkavat lapsilla jo lukemaan aloittamista, eivätkä häiriön syyt välttämättä edes heijastele muihin kielitaitoihin.


Lauri on ollut jo suosituimpia miesten etunimiä.


Olen halunnut jo aloittaa joogan harrastamisen. Mistä on aloittelijan hyvä lähteä liikkeelle?


Toukokuun viimeiseen päivään mennessä kotimaisia elokuvia on käynyt katsomassa jo 1,3 miljoonaa elokuvateatterikatsojaa.


Nyt messut järjestetään jo toisen ja niistä on tarkoitus tehdä vuosittainen tapahtuma.


otsikko

JO

luokitus

sana
jo
kysymystyyppi
Vierussana/Täydennys

KategoriaHarjoitus