ISO, SUURI, LAAJA vai KOOKAS

Avaa iso-sanasivu

Avaa suuri-sanasivu

Avaa laaja-sanasivu

Avaa kookas-sanasivu

Ohjeet

Opiskele ensin synonyymit iso, suuri, laaja ja kookas ja täydennä sen jälkeen sopivimmalla vaihtoehdolla.

Harjoitus

kaupungit pärjäävät kuntavertailussa heikosti. Espoo on ainoa iso kaupunki viidenkymmenen parhaan joukossa: se on sijalla 44. kaupunkien kohtaloksi koituvat ennen kaikkea kalliit asunnot.


Sukelluskalastus ei liene yleisölle kovinkaan tuttu urheilumuoto.


Useissa Länsi-Euroopan maissa kannatusta saaneet äärikansallismieliset/uusoikeistolaiset puolueet nousevat esille vielä Suomessakin.


Anu Hälvä on tullut yleisölle tutuksi näyttelijäntyönsä kautta, etenkin TV:n välityksellä, mutta on koulutukseltaan paitsi teatteritieteen kandidaatti, myös musiikin maisteri ja diplomilaulaja.


Nautin suurten museoiden saleista, joissa voi kohdata ties miten teoksia ja viettää aikaa niiden äärellä.


Pohjoismaiden johtava miestenvaateketju Dressmann avasi miehille suunnatun vaateliikkeen Vantaalle. miehille ei ole kovinkaan paljon vaatetarjontaa, ja halusimme ottaa myös tämän ryhmän erikoistarpeet huomioon.


Metsäpalovaroitusjärjestelmän tavoitteena on tiedottaa yleisölle ja paloviranomaisille maaston kuivuuden aiheuttamasta metsäpalovaarasta.


Jos pyörässä on tehoja 130 kW ja kuivapainoa reilusti alle 200 kiloa, on selvää, että pyörä on tarkoitettu vain pojille. Eikä iso tässä tarkoita kookasta vaan nimenomaan kokenutta.


otsikko

ISO, SUURI, LAAJA vai KOOKAS

luokitus

sana
iso
sana
suuri
sana
laaja
sana
kookas
kysymystyyppi
Vierussana/Täydennys

KategoriaHarjoitus