PÄIVÄ

takaisin sanasivulle



Teokseen voi tutustua vain neljän päivän ajan.
Alueella on satanut lunta sakeasti kolmen päivän ajan.
Suomen mestaruuksia ratkotaan kolmen päivän ajan Helsingin Jäähallissa ja harjoitushallissa.
Tutkimuksen tekijä, lääkäri Antti Lehtniemi Imatralta kertoo, että kapselit tehoavat parhaiten, kun niitä syö ainakin kolmen päivän ajan ennen laktoosialtistusta.
Keskiviikkona Yhdysvaltoihin saapunut paavi vierailee viiden päivän ajan itärannikon suurissa katolissa seurakunnissa.
Vapaina koulutyön kurimuksesta oppilaiset ovat kahden päivän ajan kirjoittaneet ja kuvanneet ideoimiaan juttuaiheita.
Cannesin avaruusalus Galacticaa muistuttavan festivaalipalatsin käytävillä touhottaa viiden päivän ajan lähes 10 000 ostajaa ja myyjää.
Muutaman päivän ajan odotettu rekyyli iski korkomarkkinoille keskiviikkona tempaisten pitkät korot tuntuvaan nousuun.
Lappeenrantalaiset pääsevät kolmen päivän ajan tutustumaan ja kommentoimaan kaupungin maankäytön ja rakentamisen uusiin suunnitelmiin jo luonnosvaiheessa.
Kantasolujen keräystä varten ihmiselle annetaan viiden päivän ajan valkosolukasvutekijää, joka kiihdyttää kantasolujen tuotantoa.

takaisin sanasivulle


sana
aika subst.
vierussana
päivä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana