PITKÄ

takaisin sanasivulle



Sää- ja ilmastotieteilijät ovat kovalla työllä laatineet pitkän ajan ennusteita kasvihuoneilmiön voimistumisesta.
Marraskuun sademäärä oli yleensä melko lähellä pitkän ajan keskiarvoa.
Leppänen nimittää tätä pitkän ajan peukalosäännöksi.
Hallituksen on tehtävä jo keväällä pitkän ajan suunnitelma taloudenpidosta ja tuotava se ensi syksynä eduskuntaan, kun hallitus julkistaa ensimmäisen budjettiesityksensä.
Vuodenvaihteen hinnanmuutos on niin pieni, että EU-jäsenyyden pitkän ajan vaikutusta ruoan hintaan ei vielä voida ennustaa.

Vaikka katsojia on yhä noin kuusi miljoonaa, yksitoista vuotta on jo niin pitkä aika, että ohjelman perusidea tuntuu jo ummehtuneelta.
Seuraavan budjetin valmistumiseen on vielä pitkä aika, sen hyväksymiseen vielä paljon pitempi.
Kolme vuotta on yksinkertaisesti liian pitkä aika.
Kaksi vuotta on pitkä aika kuvata dokumenttia, mutta lyhyemmässä ajassa ei syntyisi näin koskettavaa ja ehjää tarinaa.
Katsomme, että viisitoista minuuttia on jo pitkä aika puhua.

takaisin sanasivulle


sana
aika subst.
vierussana
pitkä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana