PITKÄLLE

Pitkälle-sana tarkoittaa, että jokin on edennyt tai kehittynyt hyvin (ensimmäiset kolme esimerkkiä) tai samaa kuin pitkälti (muissa esimerkeissä).

takaisin sanasivulle



Hän tunnustaa rehellisesti päässeensä kansakoulupohjalta aika pitkälle.
Poliittista valmistelua on tehty jo aika pitkälle.
Ehdin aika pitkälle ennen sateen alkua, hopeamitalisti Kivistö arveli.

Aika pitkälle me ollaan samaa mieltä.
Yksittäisten gallupien tulokset ovat aika pitkälle kansanviihdettä.
Elämme yhteiskunnassa, jossa ratkaisut perustuvat aika pitkälle konsensuksiin, yhteisiin sopimuksiin.
Aviopuolisoilla on vuorokausirytmi aika pitkälle samanlainen, koska he menevät suurinpiirtein samoihin aikoihin nukkumaan.
Kun on suuria perheitä, naisen asema on aika pitkälle äidin ja synnyttäjän asema.
Festivaalin aikataulu jouduttiin aika pitkälle suunnittelemaan pääesiintyjä Bryan Adamsin toiveiden mukaan.
Kirjallisuus perustuu aika pitkälle toistamiseen ja lainaamiseen.

takaisin sanasivulle


sana
aika
vierussana
pitkälle
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana