| Kenenkään ei kannata | edes ajatella, | ettei presidentti olisi tiennyt, mitä teki kunniamerkkejä myöntäessään. |
| Ei | edes ajatella, | että maassa, jossa yhteiskunnan infrastruktuuri on muutoksen kourissa, on asiat jo käytännön syistä hoidettava itse. |
| Miten joku voi | edes ajatella, | että pienimmät koululaiset eivät saisi ilmaista koulukyytiä, kun sellainen annetaan isommillekin oppilaille? |
| Miksi henkilökunnan tarvitsisi | edes ajatella | sitä? |
| Ei pidä | edes ajatella | ydinasetta. |
| Ryhmäpuheenjohtajan tehtävää en ole | edes ajatellut. | |
| Mutta sitähän sinä et | edes ajatellut. | |
| Naisnäkökulma on minun oma näkökulmani, ei sitä | edes ajatellut | ennen kuin asiaa on alettu kysellä. |
| Omistusasuntoa Raija Myllyllä ei | edes ajatellut | hankkivansa. |
| Oli shokki huomata, miten vähän olin muita arvoja | edes ajatellut | kaiken sen rinnalla, mitä yleensä kuvitellaan elämässä menestymisen olevan. |