| Uutta ajattelua | kyllä kaivattaisiin. |
| Uutta ajattelua | tarvitaan siksi, että kilpailukyvyn turvaamisen näkökulmasta työorganisaatiot osoittautuvat yhä jäykiksi. |
| Käytännössä asetus heijastelee | uutta ajattelua, | jonka mukaan EU-asiat eivät ole enää pääsääntöisesti ulkoasioita Suomen liityttyä EU:n jäseneksi. |
| Kuitenkin juuri | uutta ajattelua, | suoranaista henkistä vallankumousta nyt tarvitaan. |
| Mutta kun ihmisellä on kaksi silmää, useita aisteja ja vain kymmenen sormea, tekniikan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii | uutta ajattelua. | |
| Suunnitelma merkitsee aivan | uutta ajattelua. | |
| Työn ja kysynnän mukaan työskentely vaatii | uutta ajattelua. | |
| Tiago Giraon pöytä/tuoli edustaa ihka | uutta ajattelua | huonekalun monikäyttöisyydestä. |
| Opinahjo tahtoo olla aikuisen ja nuoren henkinen akkulataamo, | uutta ajattelua | ja näkymiä avaava, rentouttava ja luovuuden uudelleen löytävä kansanyliopisto. |
| Ajokissa on käytetty paljon | uutta ajattelua | ja siinä on myös paljon uusia osia. |