| Opettajan ammatti | ja työ on nähty eri aikakausina hieman erilailla. |
| Opettajan ammatti | on aika yksinäistä hommaa. |
| Opettajan ammattiin | hän päätyi vasta vajaa kymmenen vuotta sitten, kun vastuu lapsesta pani hakemaan taloudellisesti vakaampaa toimeentuloa. |
| Hän ei opeta - vaikka | opettaja ammatiltaan | onkin. |
| Kuvaamataidon | opettajan ammatin | hankkiminen oli tärkeää, jotta ilmaisu ei olisi sidoksissa ostajien mieltymyksiin. |
| Kysymys koskee myös muiden alojen opiskelijoita, sillä ilmaisun taitoja tarvitaan toki muualla kuin | opettajan ammatissa. | |
| Naisten pisimmän iän ammatteja ovat hammaslääkärin, uskonnollisen työn ja | opettajan ammatit. | |
| Viimeiset puolivuotta hän on toiminut Piipsjärven ala-asteen kouluavustajana ja | opettajan ammatti | kiinnostaisi tulevaisuudessa. |
| Sanon aina oppilailleni, että | opettajan ammatti | on sitten ihana. |
| Joku voisi ajatella sen liittyvän hänen | opettajan ammattiinsa. | |