EI

takaisin sanasivulle



Hän ei anna periksi, vaikka elokuun alun yllätyskylmät ja sateet iskevät kimppuun.
Ammattinyrkeilyn raskaansarjan brittitoivo Frank Bruno ei anna periksi, vaikka on hävinnyt jo kolme mestaruusottelua.
Sipoolainen Granqvist nukkuisi mielellään yli neljän tunnin yöunet, mutta ammatti ei anna periksi.
Kun on kysymys vallasta, SAK ei anna periksi.
Tietenkin torniolaiseksi piirteeksi voisi katsoa sen, että kun johonkin ryhtyy, ei anna periksi.
Mutta koska hän ei antanut periksi, ajattelin lopulta, että hänessä täytyy olla ainesta.
Oppositiojohtaja ei antanut periksi.
Outcault lähti, mutta Pulitzer ei antanut periksi.
Keskustelu meni pitkälti jankkaamiseksi, kun yksikään ei antanut periksi.
Kun miliisiketju ei antanut periksi, syntyi yhteenotto.

takaisin sanasivulle


sana
antaa periksi
vierussana
ei
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana