KOSKEA
Koskeminen tarkoittaa tässä liittyä, sisällyttää piiriinsä tai käsittää. Sitä käytetään yleensä eri muodoissa rakenteessa SUBST + koskea + asia.
| Taloutta | koskevat asiat | käsitellään niin, että vain kokoukseen osallistuvat saavat tietää niistä. |
| Lapsen huoltajuutta | koskevia asioita | ei voi hoitaa täysin tunteettomasti. |
| Meluntorjuntalain aiheuttamat velvoitteet on muistettava vilkasta väylää | koskevissa asioissa. | |
| Suomalaiset pääsivät sanomaan toisen kerran suoraan mielipiteensä koko maata | koskevasta asiasta. | |
| Olemme pyytäneet varmistusta keväällä sovituista maataloutta | koskevista asioista | kohta puoli vuotta. |
| Ennakkokuulemisessa kuullaan kaikkia, joita | asia koskee. | |
| Ensimmäisessä vaiheessa | asia koskee | 27 yhtiötä. |
| Viime tiistain lehdessä julkaistiin | asiaa koskeva | virheellinen uutinen. |
| Valtiovarainministeriö on julkaissut | asiaa koskevan | kuulutuksen . |
| Asiaa koskevien | ohjeiden periaate on muuttunut. |
- sana
- asia
- vierussana
- koskea
- vierussanapohjaversio
- 0.3