KORKEA

takaisin sanasivulle



Korkean asteen tutkinto oli 19,2 prosentilla, kasvua oli kymmenessä vuodessa 2,7 prosenttiyksikköä.
Stravinski on suuri käyttämättömän voiman edustaja ja mestariorkestroija, vaikkakin korkean asteen artisaani, jonka tuotoksia tutkiessa pettyy todetessaan, miten vähän musiikkia niistä ylipäätään on.
Sosiaaliseen kysyntään perustuva korkean asteen kouluttautumistarve on tyydytettävä laadukkaasti.
Kyseessä on ensimmäinen muun kuin korkean asteen koulutuksen arviointi Suomessa.
Lisäksi jatketaan selvitystä taidealojen korkean asteen koulutustarpeesta läänissä.
Vuoden lopussa vain peruskoulun käyneet 20-24-vuotiaat olivat 2,5 kertaa niin pitkään työttöminä kuin korkean asteen tutkinnon suorittaneet ikätoverinsa.
Onhan maassa korkean asteen tutkinnon suorittaneita peräti kahdeksan prosenttia työttöminä.
Hän pystyy pitämään oman tietoisuuden tilansa korkean vapauden asteella.
Myymälöiden liittäminen samaan ketjuun, yhden peukalon alle, olisi yhteistyön korkeampi aste.
Tunneälykkyyden korkein aste on tietysti suurin mahdollinen tunne yhdistettynä äärimmäiseen rationaalisuuteen.

takaisin sanasivulle


sana
aste
vierussana
korkea
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana