| Luennolla saattaa syntyä sellainen kuva, mutta pienryhmässä ohjaaja voidaan kokea vain | pitemmälle edistyneenä | opiskelijana, tiivistää Hartiala. |
| Mitä | pitemmälle hän edistyy, | sitä enemmän koulutus siirtyy laivoille. |
| Kumpikin elokuva on lajissaan, ja varsinkin hämmästyttävän | pitkälle edistyneen | tekniikkansa ansiosta kympin veroisia filmejä. |
| Niinpä jouduttiin suorittamaan lain määräämä oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, jossa kuolinsyyksi todettiin | pitkälle edistynyt, | tartuntavaarallinen keuhkotuberkuloosi, joka oli aiheuttanut verensyöksyn eli runsaan, äkillisen keuhkoverenvuodon. |
| Kesän | edistyessä pitemmälle | melontaoppiin saattaa olla tunkuakin. |
| Maan muutoksen kohti markkinataloutta katsottiin | edistyneen niin pitkälle, | että jäsenyys voi toteutua milloin vain. |
| Kuitenkin tutkimukset ovat | edistyneet niin pitkälle, | että tapahtumien luonteesta voidaan saada verraten täydellinen kuva. |
| Rakennustyöt ovat nyt | edistyneet niin pitkälle, | että tiistaina pidettiin seurakuntasalin harjannostajaiset. |
| Se mahdollistaisi sen, että uudet jäsenmaat voisivat päästä jäseniksi jo kohta sen jälkeen, jos ovat muuten | edistyneet niin pitkälle. | |
| Heidän yhteisen tiedonantonsa mukaan ovat kokeiluja koskevat suunnitelmat jo | edistyneet varsin pitkälle. | |