kierros
Tavallisesti puhuttaessa vaaleista tai urheilusta.
| Vaalin | ensimmäinen kierros | järjestettiin sunnuntaina 22. tammikuuta ja toinen 5. helmikuuta 2012. |
| Presidentinvaalien | ensimmäinen kierros | on käyty ja asetelmat ovat selvillä. |
| Presidentinvaalin | ensimmäinen kierros | toimitetaan tammikuussa 2012. |
| Tänään saatiin päätökseen Kataloniassa pelattavan European Tourin karsintafinaalin | ensimmäinen kierros. | |
| Finnish Open jatkui miesten ja naisten kaksinpelin | ensimmäisen kierroksen | otteluilla. |
| Ensimmäisen kierroksen | lähtöajat löytyvät verkkosivuilta. | |
| Karsintojen | ensimmäisellä kierroksella | O'Brien voitti Melanie Southin, mutta hävisi Kristina Barroisille. |
| Yhdysvaltain avoimissa Young eteni kolmannelle kierrokselle voitettuaan | ensimmäisellä kierroksella. | |
| Egyptin presidentinvaaleissa kaksi | ensimmäiselle kierrokselle | menevää ehdokasta ovat jo selvillä. |
| Ukrainaissa järjestettävissä jalkapallon EM-kisoissa ollaan saatu | ensimmäinen ottelukierros | pelatuksi. |
- sana
- sana tähän
- vierussana
- vierussana tähän
- vierussanapohjaversio
- 0.3