PALJON
Hiukan on yksi paljon-sanan kompatiivimuodon (enemmän) astemääritteistä.
| Tänä vuonna näyttää sieniä tulevan | hiukan enemmän. | |
| Ohjaaja olisi voinut paneutua aiheeseen | hiukan enemmän. | |
| Kello seitsemän ja puoli kahdeksan välisenä aikana tehdään | hiukan enemmän | aamutoimia kuin muina aikoina. |
| Tuntuu, että | hiukan enemmänkin | aiheesta voisi tietää. |
| Terveyskasvatuksen tunneilla on | hiukan enemmän | aikaa perehtyä myös ensiaputaitoihin. |
| Vaikka Maljasalmen lähistöllä olisi vain | hiukan enemmän | asbestikuituja ilmassa kuin keskustassa, emme voi hyväksyä, että maljasalmelaiset altistuisivat suuremmille pitoisuuksille. |
| Tulkinta koskee rauhanturvalain väljentämistä niin, että se sallisi käyttää | hiukan enemmän | aseellista pakkoa kuin vakiintunut tulkinta sallii. |
| Ainoastaan modernisoimalla vanhoja vesivoimaloita voidaan vedellä tuottaa | hiukan enemmän | energiaa kuin nyt. |
| Suunnittelijan puupiirrosbatiikki lähestyy | hiukan enemmän | itämaista silkkiä kuin suurkaupungin kovia valoja. |
| Aineessa nojaudutaan kuitenkin | hiukan enemmän | kirjatietoon kuin päältä näyttää. |
- sana
- hiukan
- vierussana
- paljon
- vierussanapohjaversio
- 0.3