| Suomen talouden kasvuvauhti oli viime vuonna | jopa hivenen | aiemmin arvioitua rivakampaa. |
| Puolueessa seurataan | jopa hivenen | epäuskoisina suosiolukuja. |
| Baturina puhui lauantaina Kalmukiassa venäläispoliitikolle harvinaisin, | jopa hivenen | feministisin äänenpainoin. |
| Kireästä taloudesta huolimatta päätiestön kuntoa on pystytty | jopa hivenen | parantamaan Oulun piirissä. |
| Maajoukkuepuolustaja sai Calgary Flamesilta tarjouksen, jota kanadalaisseura oli valmis | jopa hivenen | parantamaankin. |
| Paikka paikoin artistin moderni tulkinta vaikuttaa intohimoisuudessaan | jopa hivenen | päälle liimatulta ja laskelmoidulta. |
| Elämänrytmi ja ihmisten suuri sosiaalisuus tuntuu kaupunkilaisen silmään | jopa hivenen | raskaalta. |
| Kuvitus on paikoitellen | jopa hivenen | rohkea. |
| Ohjelman perhekeskeinen ja | jopa hivenen | siloiteltu näkökulma osoittautuu onnistuneeksi. |
| Jeltsin oli Majorin mukaan esittänyt arvion, että Venäjän talous saattaa | jopa kasvaa hivenen | tänä vuonna. |