AIKA
Aika voi tarkoittaa esimerkiksi 'ajanjaksoa' tai 'kilpailussa saatavaa aikaa'.
| Kevät on | hyvä aika | leikkauttaa kissa. |
| Irtisanomisille ei ole koskaan | hyvä aika. | |
| Pitkässä jonossa oli | hyvää aikaa | jutella muiden kanssa. |
| Turun-vuodet 1970-luvulla olivat | hyvää aikaa | elämässäni. |
| Kansallisoopperan eronnut pääjohtaja haikailee vanhoja | hyviä aikoja | takaisin. |
| Pata saa muhia vielä | hyvän aikaa, | ja loppuvaiheessa lisätään persilja. |
| Viime kaudella hän juoksi maailman kaikkien aikojen seitsemänneksi | parhaan ajan. | |
| Britti ajoi | parhaan ajan | viidellä tiistain kahdeksasta pikataipaleesta. |
| Halusin uida kauden | parhaan ajan | juuri täällä. |
| Paremmalla fiiliksellä olisin tehnyt | paremmankin ajan. |
- sana
- hyvä
- vierussana
- aika
- vierussanapohjaversio
- 0.3